Tampereella valittiin tulevaisuuden tekniikka

Tiedote 17.6.2010

Tampereen Kaukajärvellä as oy Mäntykotka avasi uusien putkiremonttitekniikoiden käytön asuinalueella. Järven toisella puolella Kangasalla jatketaan samalla mallilla kesän edetessä.

– Meillä oli kolme syytä valita käyttövesiputkistojemme kunnostaminen pinnoittamalla.

Ensinnäkin merkittävä osa asukkaista on eläkeläisiä, joille muuttaminen moneksi viikoksi pois omasta kodista olisi ollut vaikeaa tai mahdotonta. Toinen tärkeä syy on uuden tekniikan hinta, jonka avulla asumisen kuukausikulut säilyvät kohtuullisina. Kolmantena syynä valintaamme oli se, että uskomme tämän olevan tulevaisuuden tekniikkaa, kiteyttää hallituksen puheenjohtaja Antti Sarasmo.

Vuonna 1967 rakennetussa talossa toteutettiin myös viemäriremontti uusilla tekniikoilla. Taloyhtiön hallitus helpotti asukkaiden perehtymistä putkiremontin vaihtoehtoihin tekemällä 10-sivuisen esitteen niin vanhan kuin uudenkin tekniikan eduista ja haitoista.

– Mielestäni remontista pitää kertoa riittävän ajoissa riittävän paljon, jotta ihmisillä on aikaa perehtyä asioihin. Silloin myös ymmärretään paremmin remontin aiheuttamia asumisen haittoja. Poxytecin edustaja kävi myös kertomassa meille remontin toteutuksesta.

Sarasmo on tyytyväinen pinnoitustekniikan käyttöön myös siksi, että se minimoi noita mainittuja haittoja. Hänen oman asuntonsa kohdalla remontti oli ohi neljässä päivässä, vesipisteestä sai tarvittavan käyttöveden ja talosaunassa pääsi käymään pesulla.

– Putkiremontin esisuunnitteluun varatut 20 000 säästyivät kun yhtiökokous ensin päätti tekniikasta ja suunnittelu aloitettiin vasta sitten. Pinnoitusremontin suunnittelu kustannukset ja työmäärä ovat mitättömiä verrattuna perinteiseen putkiremonttiin, toteaa Sarasmo

Mäntykotkan putkiremontti on valmis suunnitellusti kesäkuun lopulla. Remontin valmistuttua Poxytecin asentajat siirtyvät järven toiselle puolelle Kangasalle tekemään as oy Nattarinraitin pinnoitusremonttia. Kahden talon ja viiden rapun vuonna 1976 rakennetussa talossa valinnan ratkaisi myös vaivattomuus ja hinta.

– Naapuritalossa tehtiin perinteinen remontti, joka tuli maksamaan käsittääkseni noin 730 000 euroa. Meillä remontti tulee maksamaan noin 230 000 euroa. Lisäksi todennäköisesti saamme remonttiin myös valtionapua, kertoo hallituksen puheenjohtaja Veli-Matti Lepola.

Nattarinraitilla remontin tarpeeseen havahduttiin lisääntyvien putkivuotojen takia. Isännöitsijä Ismo Lehtosen mukaan yksi asukkaista halusi heti, että tutkitaan myös uusien remonttivaihtoehtojen mahdollisuus.

– Olimme seuranneet kiinteistölehtiä ja saimme tietoa myös isännöitsijältämme, joka oli ollut mukana toteuttamassa Poxytecin kanssa remonttia Tampereen keskustassa olevassa talossa. Yhtiökokouksessa päädyttiin yksimielisesti putkien pinnoittamiseen, kertoo Lepola.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Timo Peltonen, Poxytec Oy, gsm. 050 321 5136

'' ) ); ?>